Etusivu / Ajankohtaista / Ammattiliiton järjestämä toiminta ei välttämättä kerrytä työttömyysturvan aktiivisuusedellytystä vielä huhtikuussa
30.01.2019

Ammattiliiton järjestämä toiminta ei välttämättä kerrytä työttömyysturvan aktiivisuusedellytystä vielä huhtikuussa

Huhtikuun jälkeen työttömyysturvan aktiivisuusedellytyksen voi täyttää myös osassa kuntien, ammattiliittojen, järjestöjen ja työnantajien järjestämää työllistymistä tukevaa toimintaa. Muutos tulee kuitenkin voimaan siten, että uudet toiminnan muodot kerryttävät aktiivisuutta vain silloin, jos aktiivisuuden tarkastelujakso alkaa 1.4.2019 tai sen jälkeen.

Jos aktiivisuuden seurannan kolme kuukautta kestävä tarkastelujakso alkaa maaliskuun lopussa ja päättyy kesäkuun lopussa, esimerkiksi liiton järjestämä työllistymistä tukeva toiminta kerryttää aktiivisuutta vasta heinäkuussa.

Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön mielestä muutoksen voimaantulotapa on omiaan aiheuttamaan väärinkäsityksiä työttömyysturvan saajissa. Moni voi osallistua huhtikuussa palveluun siinä käsityksessä, että se täyttää aktiivisuusedellytyksen, vain huomatakseen, että päiväraha leikkautuu joka tapauksessa.

Asetusversiossa, josta sosiaali- ja terveysministeriö pyysi lausuntoa ennen asetuksen antamista, oli erilainen voimaantulosäännös. Tässä uudet aktiivisuuden muodot olisivat kerryttäneet aktiivisuutta, jos aktiivisuuden tarkastelujakso päättyy muutoksen voimaantulon jälkeen. Tällöin muutos olisi tullut voimaan käytännössä heti.

Lähde: www.tyj.fi


Lähettäjä
Ylläpitäjä
30.01.2019

akt

 

itf

tatsi