Tietoa kassasta

Yleistä työttömyyskassasta

Kuljetusalan Työttömyyskassaan kuuluu Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n sekä Suomen Merimies-Unioni ry:n sopimusaloilla työskentelevät työntekijät. Jäsenet kuuluvat 152 asiamiespiiriin (osastoon) eri puolilla maata.

Työttömyyskassan kotipaikka on Helsinki ja toimialueena koko Suomi.

Kassan hallintoelimet ovat kassan kokous eli edustajakokous, joka kokoontuu neljän vuoden välein, kassan valtuusto, jonka sääntömääräisiä kokouksia ovat kevät- ja syyskokous sekä kassan hallitus, joka kokoontuu tarvittaessa.

Työttömyyskassan toimintaa säätelee työttömyyskassalaki sekä kassan säännöt ja etuuksien maksatusta kukin etuuslaki.

Työttömyyskassa on keskinäisen vastuun perusteella toimiva yhteisö, jonka jäseninä on kassan säännöissä mainituilla aloilla työskenteleviä palkkatyöntekijöitä. Työttömyyskassan tarkoituksena on työttömyysturvalaissa tarkoitetun ansioturvan, julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain mukaisen ansiotuen ja siihen liittyvien muiden opintososiaalisten etuuksien sekä vuorottelukorvauksen järjestäminen jäsenilleen. Työttömyyskassa ei saa harjoittaa muuta kuin laissa tarkoitettua toimintaa.

Työttömyysturvan toimeenpanoa johtaa, ohjaa ja kehittää ylimpänä viranomaisena toimeentuloturvaan liittyvien asioiden osalta sosiaali- ja terveysministeriö ja työvoimapoliittisten asioiden osalta työ- ja elinkeinoministeriö.
Työttömyyskassoissa etuuksien toimeenpanoa valvoo Finanssivalvonta. Finanssivalvonta valvoo ja tarkastaa, että työttömyyskassat noudattavat lakia ja hyvää vakuutustapaa ja käyttävät toiminnassaan asianmukaisia menettelytapoja. Finanssivalvonta seuraa ja arvioi valvottaviensa taloudellista asemaa, johtamis-, valvonta- ja riskienhallintajärjestelmiä, toimintaedellytyksiä sekä toimintaympäristön muutoksia.

powered by eMedia