Usein kysyttyä

Usein kysyttyä

Aloitan päätoimisen yritystoiminnan 1.5.2012, mutta haluan säilyttää jäsenyyteni ennallaan. Mistä tulosta maksan jäsenmaksua?

Jäsenyyden säilyminen palkansaajakassassa edellyttää jäsenmaksujen maksamista kerran kuussa. Jäsenmaksun määräytymisperusteena käytetään sitä palkkatuloa, jota henkilö on saanut viimeisessä ennen yrittäjyyttä olleessa työssäoloehdon täyttävässä palkkatyössä.

Työttömän henkilön on ilmoitettava yritystoiminnastaan tai sen aloittamisesta Te-toimistoon.  Yritystoimintaa harjoittava henkilö voi liittyä yrittäjäkassaan tai säilyttää jäsenyytensä palkansaajakassassa enintään 18 kuukauden ajan. Jos liittyy yrittäjäkassaan kuukauden kuluessa yrittäjyyden alkamisesta, yrittäjän työssäoloehtoon luetaan enintään 6kk palkansaajakassan jäsenenä hankittua työssäoloehtoa. Yritystoiminnan aloittamisesta on ilmoitettava työttömyyskassaan.

Minulle on tarjottu osa-aikatyötä. Kannattaako työ ottaa vastaan ja miten se vaikuttaa päivärahaani?

Kassa maksaa soviteltua päivärahaa osa-aikaisen sekä satunnaisen työn ajalta.
Pääsääntöisesti puolet ansaitsemastasi työtulosta vaikuttaa vähentävästi päivärahaasi.
Sovitellussa päivärahassa on rajoituksia, jotka voit käydä tarkastamassa kassan netti-sivuilla tai osoitteesta www.tyj.fi tai pyydä kassaa lähettämään sinulle infoa sovitellusta päivärahasta. Työstä kieltäytyminen voi johtaa TE-toimiston antamaan karenssiin.

Lähetänkö kassaan verottajalta saamani uuden verokortin  vuoden 2012 alussa?

Tammikuun päivärahojen verotus menee vielä vuoden 2011 veroprosentin perusteella. Vuoden 2012 verokorttitiedot saamme suorasiirtona verottajalta. Jos tilaat muutosverokortin verotoimistosta, toimita se  kassaan.

Missä tilanteissa työttömyyskassa tarvitsee viimeksi vahvistetun verotuspäätöksen ?

Verotuspäätös tarvitaan, jos sinulla on maa-ja/tai metsätila tai sinulla on
sivutoimista yritystoimintaa

Minulle maksettiin työsuhteen päättyessä lomakorvausta ja tukipaketti. Miten nämä vaikuttavat päivärahaani?

Kokoaikatyöstä ansaitut lomakorvaukset ja tukipaketit jaksotetaan työsuhteen päättymisestä lukien. Lomakorvauksen ja tukipaketin yhteissumma jaksotetaan viimeisimmän työsuhteesta lasketun päiväpalkan mukaan. Samalla periaatteella jaksotetaan kaikki työsuhteen päättymiseen liittyvät ylimääräiset korvaukset, esim. kultainen kädenpuristus, kertakorvaus, yms.

Määräaikainen työsuhteeni päättyi. Tarvitaanko siitä joku todistus?

Toimita kassalle hakemuksesi kanssa kopio työsopimuksesta ja työtodistuksesta.
Näistä käy ilmi, että työsuhde on päättynyt määräaikaisuuden vuoksi ja minkä alan työehtosopimusta on noudatettu.

Miten kotihoidon tuki vaikuttaa päivärahaani ja voinko saada samanaikaisesti päivärahaa sekä kotihoidontukea?

On mahdollista saada kotihoidontukea ja päivärahaa samanaikaisesti.

Jos kotihoidontuki on myönnetty hakijalle, kotihoidon tuki vähennetään hakijan päivärahasta.

Jos kotihoidontuki on myönnetty puolisolle, kotihoidontuki vaikuttaa seuraavasti:
a) molemmat ovat työttömiä: kotihoidontuki vähennetään vain kotihoidontukea saavan puolison päivärahasta
b) puoliso hoitaa itse lasta kotona (esim. hoitovapaalla) : vähennystä EI tehdä
c) puoliso työssä / opiskelee / työkyvytön / yms. : kotihoidontuki vaikuttaa vähentävästi hakijan päivärahaan
d) jos lapsi on säännöllisesti osankin aikaa hoidossa kodin ulkopuolella, kotihoidontuki vähennetään päivärahan saajan päivärahasta.

Muista toimittaa kotihoidontukipäätös kassalle, myös silloin kun kotihoidontukeen tulee muutoksia!!!

Mikä on karenssi, omavastuu, lomakorvaus?

Karenssi on TE-toimiston asettama ajanjakso, jolta päivärahaa ei makseta (poikkeuksena te-palvelut). Karenssi on 30, 60 tai 90 päivää. 90 päivän karenssin voi saada esimerkiksi silloin, kun on itse irtisanonut itsensä työstä ilman pätevää syytä.

Omavastuuaika on seitsemää työtöntä työpäivää vastaava aika. Jos olet kokonaan työtön, omavastuu on seitsemän arkipäivää. Työttömyyskassa asettaa omavastuuajan aina, kun 500 päivän enimmäisajan maksaminen alkaa alusta. Omavastuuajan tulee täyttyä kahdeksan peräkkäisen kalenteriviikon aikana. Omavastuun ajalta ei ole oikeutta päivärahaan (poikkeuksena te-palvelut).

Lomakorvaus on korvausta pitämättömistä lomista. Jos työsuhde on ollut yli kaksi viikkoa kestävä kokoaikatyö, lomakorvaus jaksotetaan ensimmäisestä työttömästä päivästä alkaen. Lomakorvauksen jaksotuksen ajalta ei ole oikeutta päivärahaan.

Milloin työssäoloehtoni täyttyy?

Työssäoloehto täyttyy, kun on työskennellyt työttömyyttä edeltävän 28 kuukauden aikana 34 kalenteriviikkoa niin, että jokaisena viikkona on ollut vähintään 18 tuntia työtä.

Ensimmäistä kertaa päivärahaa hakevalla on myös oltava jäsenyyttä vähintään 34 viikkoa.

Miten voin ilmoittaa kassalle uuden tilinumeron?

Tilinumeron voi ilmoittaa kassalle VAIN kirjallisena. Myös kassan verkkopalvelun kautta tulevat tilinumerot hyväksytään.

Olen syntynyt vuonna 1952 ja minulle on pian maksettu ansiopäivärahaa 500 päivältä. Miten toimin tästä eteenpäin?

Jos vuosina 1950 - 1954 syntynyt henkilö täyttää 59 vuotta ENNEN kuin 500 päivän enimmäisaika täyttyy, hänelle voidaan maksaa 500 päivän lisäksi ansiopäivärahaa sen kalenterikuukauden loppuun, jonka aikana hän täyttää 65 vuotta. Lisäksi edellytyksenä on, että henkilöllä on työssäoloaikaa vähintään 5 vuotta viimeisen 20 vuoden aikana. Jos yllämainitut edellytykset täyttyvät, voit jatkaa hakemuksen täyttämistä entiseen tapaan.

Olen työttömyyskassan jäsen ja ollut Kelan maksamalla sairauspäivärahalla pian 300 päivän ajan. Oikeuteni sairauspäivärahaan päättyy 31.10.2011. Miten minun tulee toimia tästä eteenpäin?

• Ilmoittaudu työnhakijaksi työ- ja elinkeinotoimistoon viimeistään 1.11.2011.

• Toimita ensimmäinen hakemus kassaan kahdelta ensimmäiseltä työttömyysviikolta

• Toimita myös palkkatodistus vähintään 34 viikolta ennen siirtymistä Kelan sairauspäivärahalle

• Laita työkyvyttömyyseläkehakemus vireille

• Mikäli sinulla on voimassa oleva työsuhde, kassa tarvitsee työnantajan todistuksen siitä, ettei työnantajallasi ole tarjota hakijan työkyvyn mukaista työtä.

• Jos olet välittömästi ennen Kelan sairauspäivärahalle siirtymistä saanut kassalta päivärahaa, sinun ei tarvitse toimittaa aiempia tietoja uudelleen.

Palkkatodistus vai palkkalaskelma?

Jos haet soviteltua päivärahaa, toimita hakemuksesi yhteydessä kassalle myös kyseisen ajanjakson palkkalaskelma.

Kun lähetät ensimmäistä hakemusta tai olet ollut yli 2 viikkoa kestävässä kokoaikatyössä,
toimita hakemuksen mukana palkkatodistus koko työssäoloajalta. Palkkatodistuksessa tulee näkyä eriteltynä mahdolliset lomarahat, lomakorvaus, pitämättömät pekkaset yms.

Jos toimitan täysin työttömän jatkohakemuksen kassaan ensi viikon alussa, milloin se on maksussa?

Jos lähetät jatkohakemuksen verkkopalvelun kautta, saat maksun 2-3 arkipäivän sisällä hakemuksen saapumisesta. (Koskee ainoastaan jatkohakemusta, jossa on 4 viikon tai kalenterikuukauden täysin työtön jakso.)

Puhelinkassan kautta voit myös jättää hakemuksen ja maksu on tällöin 2-3 arkipäivän kuluttua tilillä. Katso puhelinkassan käyttöohjeet viereiseltä sivulta.

Kaikki maanantain ja tiistaina aikana postin kautta saapuneet tai tuodut jatkohakemukset ovat maksussa saman viikon perjantaina. Keskiviikosta perjantaihin saapuneet jatkohakemukset ovat maksussa seuraavan viikon tiistaina. Poikkeuksia aiheuttavat mahdolliset maksupäiville osuvat juhlapyhät.

Edellä mainitut käsittelyajat koskevat vain niitä hakemuksia, jotka ovat täysin työttömiä/lomautettuja ja joissa ei ole mitään selvitettävää.

Lähetänkö kassaan  verottajalta saamani verokortin ensimmäisen hakemuksen mukana?

Kassa saa alkuperäisen verokortin tiedot suoraan verottajalta.

Normaali verokortti vai muutosverokortti?

Verohallinnon päätöksen mukaisesti työttömyysetuuksien pidätysprosenttia korotetaan 2 prosenttiyksiköllä alkuperäisestä, mutta ennakonpidätys normaalilla verokortilla on aina vähintään 20 prosenttia. Mikäli sinulle maksetaan korotettua ansio-osaa tai muutosturvan ansio-osaa, veroprosenttiasi korotetaan 4 prosenttiyksikköä.

Ota selvää omasta verotoimistostasi, kannattaisiko sinun toimittaa työttömyyskassaan muutosverokortti etuutta varten. Työttömyysetuutta varten annettuun muutosverokorttiin ei tehdä korotuksia tai alennuksia, vaan prosentti on juuri se, jonka veroviranomainen on sinulle laskenut.

Olen saanut päätöksen, jossa lukee lomakorvauksen jaksotus, mitä se tarkoittaa?

Lomakorvaus on korvausta  pitämättömästä lomasta ja se jaksotetaan työsuhteen päättymisen jälkeen.

Lomakorvauksen jaksotuksen ajalta ei ole oikeutta päivärahaan.

Kuinka usein 7 päivän omavastuu otetaan?

Seitsemän päivän omavastuu otetaan aina, kun hakijalle tulee 34 viikkoa työssäoloa täyteen edellisen määrityksen ja 500 päivän laskurin nollauksen jälkeen.

Aloitan yli 2 viikkoa kestävän kokoaikatyön kesken hakujakson: pitääkö minun odottaa kunnes hakujakso on täynnä vai voinko lähettää hakemuksen ensimmäisenä työpäivänä?

Voit lähettää hakemuksen heti työsi alettua, jos on selvää, että työ kestää yli 2 viikkoa. Työn päätyttyä, lähetä kassalle palkkatodistus työssäolojaksolta ja kopio työsopimuksesta.

500 pv enimmäisaikani täyttyy ensi viikon tiistaina ja syntymävuoteni on 1960. Milloin voin lähettää viimeisen hakemuksen ja mitä minun pitää tehdä tämän jälkeen? Milloin pääsen takaisin ansiopäivärahalle?

Voit lähettää hakemuksen heti keskiviikkona ja ilmoittaa työ- ja elinkeinotoimistoon, että 500 pv enimmäisaika on täynnä. Kassa lähettää sinulle postitse todistuksen 500 päivän täyttymisestä. Ota tämän jälkeen yhteyttä Kelaan ja ota todistus mukaasi päivärahaa hakiessasi.

Uusi oikeus 500 päivään syntyy, kun olet ollut töissä vähintään 34 viikkoa ja jäät sen jälkeen työttömäksi. Työssäoloviikoiksi luetaan edellisen päivärahan määrityksen jälkeen tehdyt (vähintään 18 tunnin) työviikot 28 kuukauden tarkastelujakson sisällä.

Olen syntynyt vuonna 1949 ja minulle on kohta maksettu ansiopäivärahaa 500 päivältä. Miten toimin?

Vuonna 1949 tai aiemmin syntyneillä on oikeus lisäpäiviin sen kalenterikuukauden loppuun, jolloin 500 päivän enimmäisaika tulee täyteen. Tämän jälkeen on mahdollisuus hakea työttömyyseläkettä. Kun lisäpäivät on maksettu loppuun, kassa kirjoittaa todistuksen työttömyyseläkkeen hakemista varten ja postittaa sen hakijan kotiosoitteeseen.

Miksi kassa pyytää selvitystä ajankäytöstä, vaikka minulla on 3 kk:n karenssi?

Kassa tarvitsee katkottoman selvityksen työssäoloehdon seurantaa varten. Jos olet ollut työssä karenssin aikana, lähetä kassalle myös palkkatodistus.

Olen aloittanut osa-aikatyön 11.5.2011, miten haen jatkossa päivärahaa?

Olen aiemmin hakenut 4 viikon jaksoissa. Palkanmaksu on kalenterikuukausittain.

Soviteltua päivärahaa haetaan palkanmaksukausittain eli jatkossa haet kalenterikuukausittain. Jos viimeinen hakemasi päivä on ollut esim. 8.5.2011,
tulee sinun täyttää seuraava hakemus poikkeuksellisesti ajalle 9.5-31.5.2011.

Kirjoita jokaisen työpäivän kohdalle ”työssä” ja tehdyt työtunnit. Jos sinulla on  esim. pekkasvapaita, muista myös merkitä ne hakemukseen. Toimita kyseisen ajan palkkalaskelma kassalle. Muista, että myös osa-aikatyöstä pitää maksaa jäsenmaksu. Jäsenmaksuasioissa ota yhteyttä jäsenrekisteriin.     

Kuinka paljon minulla on vielä jäljellä maksupäiviä?

Maksetut päivät näkyvät maksuilmoituksissa, jotka tulevat kotiin jokaisen maksatuksen yhteydessä.
Voit tarkastaa päivät myös Kuljetusalan työttömyyskassan verkkopalvelussa: www.kuljetusalantk.fi tai soittamalla 24 h/vrk toimivaan puhelinkassaan p. (09) 613 111.

Maksan itse jäsenmaksuni ja tarvitsen viitesiirtoja jäsenmaksun maksamista varten, mistä saan niitä?

Kaikissa jäsenmaksuihin ja jäsenyyteen liittyvissä asioissa ota yhteyttä oman ammattiliittosi jäsenrekisteriin.

Jos olet AKT:n jäsen:

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n jäsenrekisteri päivystää ma-pe klo 9.30 – 13.00 numerossa (09) 613 11 244.

Jos olet Merimies-Unionin jäsen:

Ota yhteyttä Merimies-Unionin jäsenrekisteriin, Tiina Kytölä, p. (09) 6152 0257 ja sähköposti: tiina.kytola@smu.fi.

Mistä tuloista jäsenmaksua maksetaan?

Jäsenmaksu maksetaan kaikesta veronalaisesta ansiotulosta ja työttömyyskassa perii itse suoraan kassan maksamista etuuksista. Muista sosiaalietuuksista ei makseta jäsenmaksua.

Mistä saan todistuksen työttömyyseläkettä varten?

Työttömyyskassa lähettää todistuksen automaattisesti, jos jäsen on ansiopäivärahan piirissä siinä vaiheessa, kun todistus voidaan kirjoittaa.



             

 


                       

 

powered by eMedia