Vuorotteluvapaa
Vuorotteluvapaa perustuu vapaaehtoisuuteen. Työntekijällä ei ole subjektiivistä oikeutta jäädä vuorotteluvapaalle. Työnantaja ja työntekijä sopivat vapaasta kirjallisella vuorottelusopimuksella.
Vuorotteluvapaa on järjestely, jossa kokoaikatyössä ollut työntekijä tai työntekijä, jonka työaika on yli 75 prosenttia alalla sovellettavasta kokoaikaisen työntekijän työajasta, siirtyy työnantajansa kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti vuorotteluvapaalle. Työnantaja palkkaa samaksi ajaksi työ- ja elinkeinotoimistossa työttömänä työnhakijana olevan henkilön. Vuorottelusijaiseksi tulee palkata ensisijaisesti nuori tai pitkäaikaistyötön tai korkeakoulu- tai ammattitutkinnon äskettäin suorittanut henkilö. Vuorotteluvapaalta palaavalla on oikeus palata aikaisempaan tai siihen rinnastettavaan työhön.
HUOM!
Hakemus on syytä jättää hyvissä ajoin ennen vapaan alkamista. Korvauksen takautuva hakuaika on 3 kuukautta. Työttömyyskassa tekee päätöksen korvauksesta ja huolehtii sen maksamisesta. Mikäli olet jaksottanut vuorotteluvapaan, tulee jokaista jaksoa hakea omalla vuorottelukorvaushakemuksella. Tällöin liitteitä, esim. palkkatodistusta, ei tarvitse lähettää uudelleen.
Ensimmäinen korvaus voidaan maksaa vajaana jaksona. Sen jälkeen maksu tapahtuu neljän viikon välein ilman eri hakemusta. Maksupäivä on torstaina.
Vuorottelukorvauksen saajan on ilmoitettava välittömästi työ- ja elinkeinotoimistolle ja työttömyyskassalle korvauksen maksamiseen vaikuttavista muutoksista esimerkiksi työhön menosta.